Iltarukousviikkoa vietetään jälleen mikkelinpäivää edeltävällä viikolla 24.9. – 1.10.
Sosiaalisessa mediassa on aika sanoittaa rukoilemisen merkitystä. Lastenkirkko.fi sivustolta löytyy Päkän ja Pulmun iltahetki, jonka linkkiä kannattaa levittää seurakuntiin erityisesti tällä viikolla.
Anita Ahtiainen ja Jari Pulkkinen ovat laatineet tekstin, jota myös seurakunnat voivat hyödyntää.
Rauhallinen iltahetki luo elämäniloa
Rauhallinen iltahetki on merkityksellinen kokemus pienelle, elämää uusin silmin ihmettelevälle lapselle. Turvalliset rutiinit luovat hyvän kasvualustan. Rakastava katse, kiinnostunut kuunteleminen, turvallinen silittely ja toivoa tuovat sanat hahmottavat lapsen mieleen kuvan maailmasta, jossa on ihana elää.
Kun pieni lapsi saa kokea pysyvän turvan ympäröivän hänet, hän oppii luottamaan myös omiin kykyihinsä toimia ja tehdä hyvää. Eri tutkimusten mukaan kodin avoin asenne uskonnollisuuteen tukee lasten ja nuorten hyvinvointia. Iltarukouksella ja siihen monessa kodissa luontevasti liittyvällä rauhallisella yhdessäololla, lukemisella ja laulamisella näyttää tutkitusti olevan yhteyttä nuorten kokemaan elämäniloon.
Minkä iltarukouksen muistat lapsuudestasi? Mikä sopisi tähän iltaan?
Alla on Helsingin sanomien Lapsiperheiden Suomi -liitteessä ilmestynyt sivu esimerkkinä juttu kokonaisuudesta.

Voit käyttää tätä Antti Vuoren valokuvaa seurakunnan viestinnässä iltarukoukseen liittyen.
Kuva on Tässä olen -iltalauluvideosta. Videon rukouksessa on Kaisa Aitlahden ja Satu Reinikaisen teksti ja Riikka Jäntin sävelmä.

Mikkelinpäivän 2023 virikemateriaali löytyy Lasten ja nuorten keskuksen sivulta.