Tutkimuspartio -tehtävät Uusi alkaa
Päkän posti – uusi alkaa
Tutkimuspartion kuvat
Kuvat nimilaatoilla (PNG ja PDF muodoissa)
PDF_kaikki_A4_stanssit_nimilaatta
PNG
Klikkaa kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja Tallenna kuva
Yksittäiset kuvat PNG
Väritä kaveri
Tuuli
Tutkimuspartion Tuuli on herkkä haaveilija, joka haluaisi isona taitelijaksi tai tanssijaksi. Hän tuntee usein olevansa erilainen kuin muut. Hän pitää kaikesta kauniista ja erikoisesta. Kun asiat menevät huonosti Tuuli osaa lohduttaa ja ilahduttaa. Hän toivoo, että kaikki olisivat ystävällisiä toisilleen.
Toivo
Toivo on hiljainen pohdiskelija, joka haluaa ymmärtää ja oppia uutta. Hän tuntee itsensä usein hajamieliseksi. Toivon päässä surraa niin monta suurta asiaa. Toivo tykkää olla myös yksin. Silloin on tilaa ajatella. Kun menee huonosti, Toivo suosittelee ottamaan ihan vaan rauhallisesti. Huomenna kaikki on varmaan jo paremmin.
Toimi
Tutkimuspartion Toimi on rohkea tyttö, joka uskaltaa kokeilla jännittäviä asioita ensimmäisenä. Hän tuntee itsensä vahvaksi ja osaavaksi ja siksi hän tykkääkin olla usein leikin johtajana. Jos asiat menevat huonosti, Toimi keksii uusia juttuja, jotta hankalat asiat saataisiin ratkaistua. Hän toivoo, että muutkin innostuisivat ja tulisivat mukaan.
Taito
Taito tykkää tutkia, selvittää kysymyksiä ja laittaa asioita järjestykseen. Hän tuntee itsensä usein aika viisaaksi. Hänesta on kiva kertoa toisillekin, mikä on tärkeää ja miten asiat on. Kun menee huonosti, Taito osaa selvittää ongelmat. Taito toivoo, että häneen luotettaisiin.
Ilona
Minä olen Ilona. Tykkään ratkoa pulmia. Siksi käyn paljon kirjastossa ja luen. Välillä kirjoitan myös itse ja piirrän, että ymmärtäisin asian vielä paremmin. Ainoa, mikä puuttuu, on hyvä ystävä. Minua pidetään vähän kummallisena. Kun pitää osata tai tietää, minua kyllä tarvitaan, mutta toivoisin, että minut pyydettäisiin muutenkin mukaan.
Onni
Minä olen Onni. Tykkään katsella rauhassa ennen kuin menen mukaan. Isona minusta tulee terapeutti niin kuin äidistä. Äiti kuuntelee toisia ihmisiä ja auttaa niitä. Kun mulla on jotain vialla, puhun siitä äidille. Äiti on opettanut, että puhumalla asiat ratkeaa.
Pilvi
Minä olen Pilvi. Tykkään seikkailla metsässä. Senhän kuulee jo nimestä. Isona minusta tulee retkeilijä tai eläinlääkäri tai kirjailija. Kirjailijana kirjoitan seikkailutarinoita. Kun mulla on paha mieli, menen metsään leikkimään mielikuvitusjuttuja. Oravat ja jänikset on mun ystäviä.
Reipas
Minun nimeni on Reipas. Saan helposti kaverit kokoon, jos vaikka päätetään pelata. Tykkään, kun tapahtuu. Minulla on paljon harrastuksia, mutta jalkapallo on niistä paras. Olen aika suosittu, vaikka itse sanonkin. Huonona päivänä ajattelen, että nyt ei luovuteta, nyt taistellaan pallo takaisin. Mulla on paljon rakkaita ihmisiä. Tykkään ajatella niitä.
Värityskuvat kaikista tutkimuspartiolaisista (PDF)
SIUNAUS ROHKAISEE
Monessa seurakunnassa järjestetään koulun aloittaville kirkkohetki, jossa lapset siunataan koulutielle. Kannattaa katsoa oman seurakunnan verkkosivuilta tarkemmat tiedot. Kirkossa lauletaan ja kuunnellaan kertomus. Sitten tullaan alttarille siunattavaksi tai voi istua omalla paikalla, jos haluaa.
Hetkeen on mukava kutsua mukaan myös kummit ja isovanhemmat tai muita lapselle läheisiä ihmisiä