LASKIAINEN JA PAASTONAIKA
Laskiaisesta alkaa kuusi ja puoli viikkoa kestävä paaston aika, joka auttaa vastaanottamaan pääsiäisen ihmeen. Paastokalenterin seuraaminen voi helpottaa valmistautumisessa. Kuka voisi se kaveri, jonka kanssa ruksaisitte aina kalenterista, kun tehtävä on hoidettu ja pyhäpäivät eletty?

Virpoin varpoin
Monessa perheessä mietitään palmusunnuntain lähestyessä, mihin lapset voisivat mennä virpomaan. Lastenkirkko haastaa järjestämään seurakunnissa mahdollisuuden virpoa ja tulla virvotuksi.
Aikuisilla on virpomisperinteestä mukavia muistoja, mutta ajatus siitä, että lapset menisivät soittamaan vieraiden ovikelloja, ei tunnu mukavalta. Virpomiseen kuuluu kuitenkin myös pieni jännitys vieraiden ihmisten kohtaamisesta.
Virpoti varpoti videolta voitte lasten kanssa katsoa, mitä kaikkea virpomiseen kuuluu.
Laula Virpomisloru
Kirjailija Anna-Mari Kaskinen on kirjoittanut Tuiki tuiki tähtönen -laulun melodiaan neljä uutta virpomislorua.
Virpomisloruja
Virpoja kysyy saako virpoa, myöntävän vastauksen saatuaan virpoja heiluttaa rauhallisesti virpomisvitsaa ja silmiin katsoen lausuu virpomislorun:
Se tutuin lienee
Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle!
Ortodoksessa kirkossa virpomaloruja on paljon erilaisia esimerkiksi
Virvon varvon vihtasella, tällä pajun varpusella
Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi.
Pääsiäinen
Katso Pääsiäisvideoita
Katso pääsiäisteemaisia videoita Lastenkirkon YouTube-kanavalta.
Klikkaamalla kuvaa siirryt YouTube -soittolistaan.
Värityskuvia
Tulosta värityskuvia ja pääsiäispuuhia. Saat PDF-tiedostot auki klikkaamalla kuvia.
joulu
värityskuvia, sokkeloita ja muita tehtäviä.
Jouluisia värityskuvia
Tulosta ja väritä kuvia. Saat PDF-tiedostot auki klikkaamalla kuvia.
Molemmissa tiedostoissa on 10 sivua värityskuvia.